Kirkossa vallitsee epätasa-arvoinen toimintakulttuuri

Kirkko naisistuu koko ajan. Seurakuntapapistoa lukuun ottamatta kaikissa kirkon tehtäväryhmissä on naisenemmistö. Myös kirkollisten alojen opiskelijoista suurin osa on naisia.
Vuoden 2007 kirkon alan työolobarometri osoittaa, että kirkon yli 21 000 työntekijästä valtaosa kokee työpaikkansa tasa-arvoiseksi. Naisista 74 prosenttia ja miehistä 89 prosenttia katsoo sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuvan työpaikassaan.
Syrjintätapaukset ovat vähentyneet työolobarometrin mukaan selvästi viime vuosina. Vaikeita ongelmia on kahdessa prosentissa seurakunnissa.

Näkökulma: Kirkon tehtävästä ja etiikasta

Luterilainen uskonpuhdistus käynnistyi Lutherin kritiikistä paavin valtaa kohtaan. Lutherin mukaan vatikaani oli maallistunut liikaa ja kadottanut armon, jonka Jumala lahjoitti Kristuksessa
Kirkon vanha ja patriarkaalinen kulttuuri on muuttunut, mikä koetaan uhkaksi konservatiivisissa piireissä. Kirkolla on kuitenkin oikeus arvioida kriittisesti omaa perintöään, kuten teki myös Luther. Jumalan tahtoa etsivän seurakunnan tulisi olla jatkuvassa vuoropuhelussa Raamatun, historian ja aikakautensa kanssa.
Raamatun tulkitsija kantaa vastuun tulkinnastaan
Kristillisen uskon mukaan Jumala on ilmoittanut itsensä Jeesuksessa Kristuksessa. Ihmiset ovat kirjanneet ilmoituksen Raamatun kirjoihin. Ilmoitus on siis Raamatussa, mutta Raamattu ei ole itsessään "maaginen" esine.

Raamatun tekstien tulkitsijat ja tulkintayhteisöt kantavat vastuun tulkinnastaan. Kirkon usko ei ole pelkkää raamattu-uskoa vaan uskoa, jonka Pyhä Henki saa aikaan. Uskon tunnusmerkki on rakkaus, ja siihen tulisi olla myös sidottu kirkon eettiset valinnat.

Kirkko on Suomen suurin maanomistaja ja epäeettinen sijoittaja

Kirkon omaisuus on sidottu pitkälti kirkkorakennuksiin ja hautausmaihin.
Kiinteistöomaisuuden tasearvo on noin puolet seurakuntien yhteenlasketusta 2,8 miljardin euron taseesta. Seurakunnilla on myös asuntoja ja rahoitusomaisuutta sekä osuuksia yhtiöissä ja säätiöissä.
Valtaosa seurakuntien maa- ja metsäomaisuudesta kuuluu Itä- ja Pohjois-Suomen seurakunnille. Seurakunnat omistavat 0,7 prosenttia koko Suomen 23 miljoonasta metsähehtaarista. Kirkon keskusrahastolla on maaomaisuutta vain muutama sata hehtaaria.

Kirkko on allekirjoittanut vastuullisen sijoittamisen periaatteet

Kirkon keskusrahasto on allekirjoittanut YK:n vastuullisen sijoittamiset periaatteet 28.3.2008. Vastuullinen sijoittaminen on vastuuta yksilöstä, ympäristöstä ja yhteiskunnasta.
Kirkon vastuullisen sijoittamiset ohjeet otettiin käyttöön keväällä 2007. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kirkon eläkerahaston sijoitustoimintaa. Ohjeet sopivat myös seurakuntien sijoituspäätösten pohjaksi.

Kirkon rahastoa käytetään eläkkeiden maksuun

Kirkon varat jakaantuvat pörssissä noteerattuihin osakkeisiin ja arvopapereihin. Eläkerahaston varoja voidaan käyttää vain eläkkeiden maksuun, ei kirkon muuhun toimintaan. Kirkon henkilöstö ei ole työntekijän eläkelain piirissä. Kirkko vastaa itse henkilöstönsä eläkkeiden maksusta.
Kirkon ja seurakuntien varoista yli 90 % perustuu vuosittaiseen verotuloon. Kassavaroja talletetaan samaan tapaan kuin julkisissa ja yksityisissä yhteisöissä yleensäkin, eli sijoittamalla arvopapereihin.

Kirkko yrittää mielistellä kansaa ja mediaa

Kysymys kirkon ja viestinnän suhteesta on haastava. Millaista kristillisen viestintäpolitiikan pitäisi olla, ja pitäisikö kirkon lainkaan mukailla mediakulttuurin toimintatapoja?
Elämme mielikuvamaailmassa, jossa sisällöt korvataan usein mielikuvilla. Kiusaus sortua hetkellisen julkisuuden tai mediahuomion hakemiseen on suuri. Uskottavan sanoman taustalla pitää aina olla kuitenkin todellista sisältöä. Kaikki viestintäkeinot ovat kirkossa sallittuja, kunhan ne noudattavat hyvää makua ja kunnioittavat kirkon omaa itseymmärrystä.

Kirkko on moniääninen

Kirkon julkisuuskuvassa nousevat usein esiin erilaiset ristiriitatilanteet. Yksittäistapausten takaa löytyy kuitenkin moniääninen kirkko.
Kirkollisessa viestinnässä olisikin syytä kiinnittää huomiota kahteen näkökulmaan: miten kirkko näkee itsensä ja millainen kuva kirkosta välittyy mediassa. Kirkon julkisuuskuva terävöityy, kun kirkko ei häpeile itseään.
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa. Kehitys haastaa yhteiskunnan moraaliset järjestelmät. Kirkko on siksi itsearvioinnin ja uudistumisen keskiössä. Kirkon tehtävänä ei kuitenkaan ole sulautua vallitsevaan kulttuuriin vaan arvioida, mikä on Jumalan tahto tämänhetkisessä tilanteessa (Room. 12:2).

Uskonnonopetus on tarpeetonta ja epätasa-arvoista

Suomalaisissa peruskouluissa on tällä hetkellä käytössä 13 uskonnon opetussuunnitelmat. Valtio vastaa uskonnonopetuksesta.
Uskonnonopetus on Suomessa tunnustuksetonta. Oppitunneilla ei siis harjoiteta uskontoa, vaan tutustutaan eri kulttuureihin ja uskontoihin.

Koulujen uskonnonopetusvelvollisuudesta on säädetty koululaiessa. Oppilaan oikeus oman uskontonsa opetukseen on kirjattu muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sekä lukuisiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin.

Uskonnonopetus kuuluu uskonnonvapauteen

Uskonnonopetuskeskustelussa on pohjimmiltaan kyse uskonnonvapaudesta.
Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta olla osallistumatta minkäänlaiseen uskonnolliseen toimintaan. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta uskonnonharjoitukseen. Nykyinen lainsäädäntö on välimuoto näistä vaihtoehdoista.

Oppitunneilla opetellaan uskonnollista ja kulttuurista lukutaitoa

Luterilainen kirkko puolustaa nykyistä mallia, jossa uskonnonopetus pohjautuu uskontokuntaan ja katsomukseen.
Kun lapsi tuntee kulttuuriperintönsä, hän pystyy peilaamaan sitä myös muihin uskontoihin ja kulttuureihin. Uskonnonopetus antaa siten valmiudet toimia moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa.

Uskonnonopetus tukee kokonaisvaltaisesti myös koulun kasvatustehtävää, koska länsimainen kulttuuri rakentuu kristinuskolle. Uskonnonopetus antaa aineksia demokratia-, suvaitsevaisuus- ja rauhankasvatukseen sekä syventää historian, yhteiskuntaopin ja taideaineiden osaamista.

Kirkolla ei ole nykyaikana enää mitään annettavaa

Kristinuskon voimavarana on sen kyky uudistua ja muuntautua vallitseviin kulttuuriperinteisiin. Kristinusko kehittyi ympäristössä, jossa vaikuttivat muun muassa platonismi, aristotelismi ja juutalaisuus.
Kristinuskon valta-alueet ovat vaihtumassa. Kolmansissa maissa syntyy uutta poliittista ja yhteiskunnallista teologiaa, mistä esimerkkinä eteläamerikkalainen vapautuksen teologia.

Luterilaisen kirkon teologia on keskustelua tulkinnasta

Kirkko seuraa kaikkina aikoina tunnustustaan. Tunnustus on laaja kokoelma tekstejä, joita uskonnollinen yhteisö pitää ohjeellisena ja kaikkein tärkeimpinä. Luterilaisen kirkon tunnustus pohjaa Raamattuun ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin 1500-luvulta.
Luterilaisessa kirkossa katsotaan, että Raamattu ja Tunnustuskirjat ovat historiallisia dokumentteja. Ne ovat kuitenkin vanginneet tietyt kristilliset periaatteet, joiden valossa kirjoituksia tulisi tulkita.
Tunnustusten tulkinta jakaa kuitenkin mielipiteet. Tunnustuksia voidaan tarkastella eri näkökulmista kuten kirjaimellisesti, yksilöeettisesti, symbolisesti, poliittisesti, historiallisesti tai analyyttisesti. Liikkeet painottavat tulkintatapoja eri tavoin, mutta käytännössä jokainen uskonyhteisö joutuu yhdistämään käsityksissään useampaa tulkintatapaa.

Naispappeus- ja homoliittokeskustelut ovat hyvä esimerkki luterilaisen tunnustuksen tulkinnasta. Onko tärkeämpää painottaa luomiskertomuksen sanomaa naisen luomisesta miehelle kumppaniksi (1. Moos 2: 18–24), syytöksiä luonnollisesta sukupuoliyhteydestä luopumisesta (1. Room. 1: 26–27) vai Paavalin Rakkauden korkeaa veisua, joka korottaa rakkauden suuremmaksi kuin usko ja toivo (1. Kor. 13)?

Teologinen tutkimus on vuorovaikutuksessa kirkon kanssa

Teologinen tiede tutkii muun muassa kristillisten kirkkojen tunnustusten kehitystä, tulkinnallisia lähtökohtia, Raamatun tekstien syntyvaiheita sekä kristinuskon vuorovaikutusta aatteiden ja historiallisten ilmiöiden kanssa.
Tutkimuksen pohjalta kirkkokin saa valmiuksia asennoitua järkiperäisesti uskonnollisiin, aatteellisiin ja poliittisiin ideoihin ja liikkeisiin sekä verrata omaa itseymmärrystään niihin.