Kirkko yrittää mielistellä kansaa ja mediaa

Kysymys kirkon ja viestinnän suhteesta on haastava. Millaista kristillisen viestintäpolitiikan pitäisi olla, ja pitäisikö kirkon lainkaan mukailla mediakulttuurin toimintatapoja?
Elämme mielikuvamaailmassa, jossa sisällöt korvataan usein mielikuvilla. Kiusaus sortua hetkellisen julkisuuden tai mediahuomion hakemiseen on suuri. Uskottavan sanoman taustalla pitää aina olla kuitenkin todellista sisältöä. Kaikki viestintäkeinot ovat kirkossa sallittuja, kunhan ne noudattavat hyvää makua ja kunnioittavat kirkon omaa itseymmärrystä.

Kirkko on moniääninen

Kirkon julkisuuskuvassa nousevat usein esiin erilaiset ristiriitatilanteet. Yksittäistapausten takaa löytyy kuitenkin moniääninen kirkko.
Kirkollisessa viestinnässä olisikin syytä kiinnittää huomiota kahteen näkökulmaan: miten kirkko näkee itsensä ja millainen kuva kirkosta välittyy mediassa. Kirkon julkisuuskuva terävöityy, kun kirkko ei häpeile itseään.
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa. Kehitys haastaa yhteiskunnan moraaliset järjestelmät. Kirkko on siksi itsearvioinnin ja uudistumisen keskiössä. Kirkon tehtävänä ei kuitenkaan ole sulautua vallitsevaan kulttuuriin vaan arvioida, mikä on Jumalan tahto tämänhetkisessä tilanteessa (Room. 12:2).

Uskonnonopetus on tarpeetonta ja epätasa-arvoista

Suomalaisissa peruskouluissa on tällä hetkellä käytössä 13 uskonnon opetussuunnitelmat. Valtio vastaa uskonnonopetuksesta.
Uskonnonopetus on Suomessa tunnustuksetonta. Oppitunneilla ei siis harjoiteta uskontoa, vaan tutustutaan eri kulttuureihin ja uskontoihin.

Koulujen uskonnonopetusvelvollisuudesta on säädetty koululaiessa. Oppilaan oikeus oman uskontonsa opetukseen on kirjattu muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sekä lukuisiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin.

Uskonnonopetus kuuluu uskonnonvapauteen

Uskonnonopetuskeskustelussa on pohjimmiltaan kyse uskonnonvapaudesta.
Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta olla osallistumatta minkäänlaiseen uskonnolliseen toimintaan. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta uskonnonharjoitukseen. Nykyinen lainsäädäntö on välimuoto näistä vaihtoehdoista.

Oppitunneilla opetellaan uskonnollista ja kulttuurista lukutaitoa

Luterilainen kirkko puolustaa nykyistä mallia, jossa uskonnonopetus pohjautuu uskontokuntaan ja katsomukseen.
Kun lapsi tuntee kulttuuriperintönsä, hän pystyy peilaamaan sitä myös muihin uskontoihin ja kulttuureihin. Uskonnonopetus antaa siten valmiudet toimia moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa.

Uskonnonopetus tukee kokonaisvaltaisesti myös koulun kasvatustehtävää, koska länsimainen kulttuuri rakentuu kristinuskolle. Uskonnonopetus antaa aineksia demokratia-, suvaitsevaisuus- ja rauhankasvatukseen sekä syventää historian, yhteiskuntaopin ja taideaineiden osaamista.

Kirkolla ei ole nykyaikana enää mitään annettavaa

Kristinuskon voimavarana on sen kyky uudistua ja muuntautua vallitseviin kulttuuriperinteisiin. Kristinusko kehittyi ympäristössä, jossa vaikuttivat muun muassa platonismi, aristotelismi ja juutalaisuus.
Kristinuskon valta-alueet ovat vaihtumassa. Kolmansissa maissa syntyy uutta poliittista ja yhteiskunnallista teologiaa, mistä esimerkkinä eteläamerikkalainen vapautuksen teologia.

Luterilaisen kirkon teologia on keskustelua tulkinnasta

Kirkko seuraa kaikkina aikoina tunnustustaan. Tunnustus on laaja kokoelma tekstejä, joita uskonnollinen yhteisö pitää ohjeellisena ja kaikkein tärkeimpinä. Luterilaisen kirkon tunnustus pohjaa Raamattuun ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin 1500-luvulta.
Luterilaisessa kirkossa katsotaan, että Raamattu ja Tunnustuskirjat ovat historiallisia dokumentteja. Ne ovat kuitenkin vanginneet tietyt kristilliset periaatteet, joiden valossa kirjoituksia tulisi tulkita.
Tunnustusten tulkinta jakaa kuitenkin mielipiteet. Tunnustuksia voidaan tarkastella eri näkökulmista kuten kirjaimellisesti, yksilöeettisesti, symbolisesti, poliittisesti, historiallisesti tai analyyttisesti. Liikkeet painottavat tulkintatapoja eri tavoin, mutta käytännössä jokainen uskonyhteisö joutuu yhdistämään käsityksissään useampaa tulkintatapaa.

Naispappeus- ja homoliittokeskustelut ovat hyvä esimerkki luterilaisen tunnustuksen tulkinnasta. Onko tärkeämpää painottaa luomiskertomuksen sanomaa naisen luomisesta miehelle kumppaniksi (1. Moos 2: 18–24), syytöksiä luonnollisesta sukupuoliyhteydestä luopumisesta (1. Room. 1: 26–27) vai Paavalin Rakkauden korkeaa veisua, joka korottaa rakkauden suuremmaksi kuin usko ja toivo (1. Kor. 13)?

Teologinen tutkimus on vuorovaikutuksessa kirkon kanssa

Teologinen tiede tutkii muun muassa kristillisten kirkkojen tunnustusten kehitystä, tulkinnallisia lähtökohtia, Raamatun tekstien syntyvaiheita sekä kristinuskon vuorovaikutusta aatteiden ja historiallisten ilmiöiden kanssa.
Tutkimuksen pohjalta kirkkokin saa valmiuksia asennoitua järkiperäisesti uskonnollisiin, aatteellisiin ja poliittisiin ideoihin ja liikkeisiin sekä verrata omaa itseymmärrystään niihin.

Raamattu on koottu vain kirkkoa miellyttävistä teksteistä

Raamattu on noin tuhannen vuoden aikana kirjoitettu 66 kirjan sarja. Kirkko vahvisti pyhien kirjojen kokoelman 390-luvulla.
Vanhan testamentin kirjat ovat syntyneet kirjallisessa muodossaan noin 800–160 eKr. Uuden testamentin vanhimmat kirjat ovat 50-luvulta. Nämä kirjat vakiinnuttivat ohjeellisen asemansa vähitellen, mutta viralliset päätökset kaanonista tehtiin vasta 390-luvun kirkolliskokouksessa.
Raamatun muotoutumista ohjasivat selkeät periaatteet. Kaanoniin otettiin mukaan vain kaikkein kristillisimpinä pidetyt tekstit. Ne olivat tuttuja koko kristikunnalle sekä vapaita harhaopeista.

Vanhan testamentin varhaisimpaan käännökseen, kreikankieliseen Septuagintaan, sisällytettiin myös apokryfikirjat. Ne ovat juutalaisia ja varhaiskristillisiä kirjoja, joita varhainen kirkko ei tunnustanut Raamatun kaanoniin kuuluviksi.
Luterilaisessa kirkossa apokryfikirjat kuuluvat teksteihin, joita on "hyvä ja hyödyllistä lukea" niin kuin Luther asian ilmaisee. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa tekstit kuuluvat Raamatun kaanoniin. Apokryfikirjat on käännetty suomeksi.