Suomalaisissa peruskouluissa on tällä hetkellä käytössä 13 uskonnon opetussuunnitelmat. Valtio vastaa uskonnonopetuksesta.
Uskonnonopetus on Suomessa tunnustuksetonta. Oppitunneilla ei siis harjoiteta uskontoa, vaan tutustutaan eri kulttuureihin ja uskontoihin.
Koulujen uskonnonopetusvelvollisuudesta on säädetty koululaiessa. Oppilaan oikeus oman uskontonsa opetukseen on kirjattu muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sekä lukuisiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin.
Uskonnonopetus kuuluu uskonnonvapauteen
Uskonnonopetuskeskustelussa on pohjimmiltaan kyse uskonnonvapaudesta.
Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta olla osallistumatta minkäänlaiseen uskonnolliseen toimintaan. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta uskonnonharjoitukseen. Nykyinen lainsäädäntö on välimuoto näistä vaihtoehdoista.
Oppitunneilla opetellaan uskonnollista ja kulttuurista lukutaitoa
Luterilainen kirkko puolustaa nykyistä mallia, jossa uskonnonopetus pohjautuu uskontokuntaan ja katsomukseen.
Kun lapsi tuntee kulttuuriperintönsä, hän pystyy peilaamaan sitä myös muihin uskontoihin ja kulttuureihin. Uskonnonopetus antaa siten valmiudet toimia moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa.
Uskonnonopetus tukee kokonaisvaltaisesti myös koulun kasvatustehtävää, koska länsimainen kulttuuri rakentuu kristinuskolle. Uskonnonopetus antaa aineksia demokratia-, suvaitsevaisuus- ja rauhankasvatukseen sekä syventää historian, yhteiskuntaopin ja taideaineiden osaamista.
Uskonnonopetus on Suomessa tunnustuksetonta. Oppitunneilla ei siis harjoiteta uskontoa, vaan tutustutaan eri kulttuureihin ja uskontoihin.
Koulujen uskonnonopetusvelvollisuudesta on säädetty koululaiessa. Oppilaan oikeus oman uskontonsa opetukseen on kirjattu muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sekä lukuisiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin.
Uskonnonopetus kuuluu uskonnonvapauteen
Uskonnonopetuskeskustelussa on pohjimmiltaan kyse uskonnonvapaudesta.
Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta olla osallistumatta minkäänlaiseen uskonnolliseen toimintaan. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen oikeutta uskonnonharjoitukseen. Nykyinen lainsäädäntö on välimuoto näistä vaihtoehdoista.
Oppitunneilla opetellaan uskonnollista ja kulttuurista lukutaitoa
Luterilainen kirkko puolustaa nykyistä mallia, jossa uskonnonopetus pohjautuu uskontokuntaan ja katsomukseen.
Kun lapsi tuntee kulttuuriperintönsä, hän pystyy peilaamaan sitä myös muihin uskontoihin ja kulttuureihin. Uskonnonopetus antaa siten valmiudet toimia moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa.
Uskonnonopetus tukee kokonaisvaltaisesti myös koulun kasvatustehtävää, koska länsimainen kulttuuri rakentuu kristinuskolle. Uskonnonopetus antaa aineksia demokratia-, suvaitsevaisuus- ja rauhankasvatukseen sekä syventää historian, yhteiskuntaopin ja taideaineiden osaamista.
"Uskonnonopetus on Suomessa tunnustuksetonta."
VastaaPoistaParemminkin sanoisin, että sen pitäisi lain mukaan olla tunnuksetonta. Luterilaisessa uskonnonopetuksessa kuitenkin esitetään raamatun kertomuksia tosina, jolloin tunnustetaan Jumalan olemassaolo eli opetus käytännössä on tunnustuksellista. Ja kuka edes kehtaa sanoa luottavansa siihen, että imaamien antama islamin opetus olisi tunnustuksetonta?
"Oppilaan oikeus oman uskontonsa opetukseen on kirjattu muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen"
Missä kohdassa? Tämän väitteen olen kuullut kymmeniä kertoja, mutta kukaan ei ole näyttänyt minulle missä tuo maininta on. En siis väitä, ettei sitä olisi, mutta minä en sitä löydä.
http://www.unicef.fi/files/unicef/pdf/Lasten_oik_sopimus.pdf
Siellä kyllä sanotaan:
14 artikla
Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.
Ja artiklassa 28 valtiot tunnustavat lapsen oikeuden saada opetusta, mutta uskonnosta siellä ei nähdäkseni puhuta mitään.
Artiklassa 12 taataan kuitenkin lapselle oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa ja nämä näkemykset on otettava myös huomioon. Suomessa kirkko kuitenkin haluaa pitää kiinni siitä, että alle 18 vuotias ei voi omasta tahdostaan valita uskonnonopetuksen tilalle elämänkatsomustiedon opetusta.
- jatkan muista aiheista paremmalla ajalla -
"Uskonnonopetuskeskustelussa on pohjimmiltaan kyse uskonnonvapaudesta."
VastaaPoistaItse asiassa ei ole. Uskonnonvapaus ei mitenkään ota kantaa siihen pitääkö yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissa opettaa uskontoa. Samoin kuin poliittinen vapaus ei edellytä yhteiskuntaa opettamaan kouluissa kaikkien puolueiden oppeja oppilan kotitaustan mukaisesti. Opetuksen osalta vain edellytetään, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti uskontoon tai muuhun vakaumukseen katsomatta.
"Uskonnonopetus antaa siten valmiudet toimia moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa."
VastaaPoistaEn oikein näe, että lasten jakaminen omiin ryhmiinsä uskonnollisen taustansa mukaan silloin kun puhutaan kulttuuriperinnöstä, etiikasta tai moraalista voisi toimia yhteisymmärrystä rakentavana ja toistensa hyväksymistä lisäävänä tekijänä.
"Uskonnonopetus tukee kokonaisvaltaisesti myös koulun kasvatustehtävää, koska länsimainen kulttuuri rakentuu kristinuskolle."
VastaaPoistaLänsimainen kulttuuri rakentuu monille eri perinteille ja kristinuskolla on toki siellä osansa. Kristinusko on kuitenkin myös itse kooste eri lähteistä peräisin olevaa perinnettä, jota se ei voi omia yksityisomaisuudekseen. Tämän laajan kultturiperinnön ymmärtämiseksi ja opettamiseksi olisi järkevämpää olla rajoittumatta yhden rautakautisen paimentolaiskansan näkökulmaan.
Muutama kommentti Jarmolle.
VastaaPoistaKoulujen opetussuunnitelmaan kuuluu lapsen ja nuoren näkemyksen avaaminen oman kulttuurinsa perintöön. Uskonnon opetus ei mitenkään rajoita kokonaisvaltaisen näkemyksen syntymistä, päinvastoin se antaa hyvän syvällisen kuvan tästä suomalaista muinaisuskoa unohtamatta. Kouluissa muut oppiaineet tukevat uskonnonopetustakin sillä tavalla, että oppilas osaa rakentaa ja kriittisesti tarkastella erilaisia kulttuuriperinteitä. Koulutetut uskonnonopettajat osaavat tehdä eron uskonnonharjoittamisen ja opettamisen välillä jälkimmäisen hyväksi.
Maailmankatsomusta on hyvä rakentaa siten, että osaa erottaa terveen ja sairaan uskonnollisuuden, osaa käsitellä erilaisuutta ja kohdata sitä. Eri uskontokuntiin kuuluvien yhteisryhmät eivät ole oikotie onneen, sillä ongelmana on näkemyksen muodostuminen pinnalliseksi ja uskonnonoppimisen ulkokohtaisuus, jolloin syvällistä ymmärrystä ei välttämättä synny.
Kiitos Meri-Anna kommenteistasi.
VastaaPoistaSeitsemän lapsemme kasvua ja koulunkäyntiä seuranneena minun on kyllä pakko sanoa, että etenkään alakoululaiset eivät vielä kykene tekemään selvää eroa faktan ja fiktion välille etenkään silloin, kun kyse ei ole eläinsaduista vaan raamatun kertomuksista ja kun opettaja sen heille totena kertoo.
Yritän pikaisesti selventää tuota tunnustuksellisuutta. Uskonnon oppikirjassa sanotaan "Jeesus turvaa koulutiesi" ilman mitään selvennystä siitä, että kristityt uskovat näin. Eikö tästä synny lapselle käsitys, että joku ihan oikeasti seuraa hänen mukanaan koulutiellä? Tuo edellyttää uskomista ilman todisteita eli uskoa. En ole kieltämässä tuota uskoa, mutta jos opetus on tunnustuksetonta se ei voi sisältää väitteitä, joiden hyväksyminen edellyttää uskonnollista uskoa.
Jos uskonnonopetus todella olisi tunnustuksetonta (tarkoittaa, ettei se ottaisi kantaa uskon kysymysten totuusarvoon), niin miksi ihmeessä kirkko ja uskovat haluavat niin tiukasti pitää siitä kiinni? Silloinhan nykyinen elämänkatsomustieto sopisi oikein hyvin kaikille. Tai vielä mielummin tuo kulttuuriperinne sekä uskontohistoria voitaisiin oikein hyvin sisällyttää historiaan ja muihin oppiaineisiin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTotta moni asia.
VastaaPoistaUskonto oppiaineena on sellainen, että sen opettaminen vaatii vahvaa oman taustan tiedostamista ja pohdintaa myös opettajalta. Varsinkin alakouluissa opettajat eivät saa siihen riittävästi koulutusta ja oppimateriaalitkin ovat vähän mitä ovat. Harmillisesti asia on niin, vaikka siihen koitetaan panostaa.
Olen kuitenkin törmännyt kirkon sisällä ja uskonnoopetuksen yhteydessä opettajien keskuudessa myös toisenlaiseen näkemykseen. Osa kirkon jäsenistä ja opettajistakin kannattaa tuota yhteistä uskontotietoa. Mutta siihen ei vielä ole lähdetty, eikä sitä juuri edes kunnolla pohdittu. Ehkä siitä syystä, että tiedostetaan sen(kin) tuomat ongelmat.
Uskonnonopetuskeskustelua on käyty samansisältöisillä argumenteilla jo kymmeniä vuosia. Onhan se toki kiinnostavaa nähdä mihin keskustelu vie.
Blogissani on lisää asiaa kaikille yhteisen katsomusopetuksen mukanaan tuomista ongelmista.
VastaaPoistajaatila.blogspot.com
Kimmo Jaatisen blogi-kirjoitukseen viitaten ja sieltä lainaten:
VastaaPoistaKimmo perustelee oman uskonnon opetusta sillä, että "...pystyäkseen kohtaamaan toisen ihmisen vakaumuksen tulee ensin olla selvillä omasta vakaumuksestaan."
Ei lapsen oman vakaumuksen syntyminen tai selviäminen kaipaa kristillisten dogmien opetusta, vaan kriittisen ja itsenäisen ajattelun tukemista. Oma vakaumus on jotakin sellaista, mikä syntyy ympäröivään maailmaan lähdekriittisesti tutustuen. Se ei synny jonkin muinaisen paimentolaiskansan suullisesti periytyneen taruston moneen kertaan muuttuneista ja keskenään erittäin ristiriitaisista tulkinnoista kootun opin omaksumisesta. Maailmassa on satoja uskontoja ja uskonnottomia on yli miljardi, mutta kristillisen vakaumuksen omaavat eivät mitenkään poikkea edukseen muista oman vakaumuksensa sisäistämisessä. Eikä se, että on suomalainen, mitenkään edellytä juuri kristillisen vakaumuksen omaksumista.
Kirkko kuitenkin haluaa pitää kiinni ns. oman uskonnon opetuksesta, sillä se kiistämättä edesauttaa juuri kristillisen vakaumuksen omaksumista kriittisen ajattelun ja naturalistisen maailmankuvan sijaan.
Jaatinen kirjoittaa myös:
"Toiseksi mistä löydämme ne perusarvot, jotka kaikki ihmiset ovat valmiita jakamaan?"
Kyllä nuo perusarvot löytyvät aivan helposti meistä ihmisistä itsestämme ja esimerkiksi yleisestä humanismista. Ei voida kuvitella, että nuo perusarvot jotenkin olisivat kristillistä perua vaan kyllä ne on sinnekin sulautettu historiamme yleisemmältä tasolta. Ja tilastollisesti uskonnottomat ovat jopa moraalisempia kuin uskovat.
Ensinnäkin on kohteliasta kirjoittaa keskustelukumppaninsa nimi oikein.
VastaaPoistaToiseksi humanismi ei ole yhtenäinen aate joten sieltä ei kyllä kaikille yhteistä arvopohjaa löydy.
Kolmanneksi mihinköhän tilastotietoon ja millä menetelmällä laadittuun tutkimukseen Niinimäki mahtaa viitata?
Niin muuten: miksi kaikkien pitäisi kritiikittömästi omaksua naturalistinen maailmankuva? Minä ainakin näen sen hyvinkin ongelmallisena?
VastaaPoistaMutta tuskin tämä keskustelu tuottaa sen enempää hedelmiä, joten vetäydyn takavasemmalle.
Syvä anteeksipyyntöni, Kimmo Jaatila, väärin kirjoitetusta nimestä ja selvästi mielipahaa aiheuttaneesta keskusteluun osallistumisestani.
VastaaPoistaOlisin mielelläni jatkanut mielipiteiden vaihtoa ja samalla perustellut kantojani, sillä uskoakseni tämä blogi on perustettu juuri siinä tarkoituksessa.
Olet hylännyt Haiveneet, Mutta älä hylkää totuutta
VastaaPoista